Tekstit

Viimeinen matka

Kuva
Tänään annoin Maunon mennä. Annoin pienen solisevan metsäpuron viedä tuhkat matkassaan. Linnut lauloivat ja kohta metsä on täynnä valkovuokkoja. 
Kuten jo Maunon kuoltua kerroinkin, en tiennyt mitä tehdä tuhkalle. Annoin asian olla, välillä se oli enemmän mielessä, välillä vähemmän. Mietin hautaamista, uurnaa, korua, merta. Mikään ei oikein tuntunut hyvältä. Kerrostalon piha, joku paikka metsässä, kippo hyllyssä, meri ≠ kissa (ja minä). Sain myös sydäntä lämmittävän tarjouksen saattaa Mauno takaisin syntymäkotinsä pihaan. Siitä iso kiitos.
Pari viikkoa sitten olisi ollut Maunon kymmenes syntymäpäivä. Siinä kohtaa alkoi tuntua painetta ratkaista asia. Ajatuksista vahvimmalta tuntui metsäinen puro ja sopiva sellainen löytyi aiemmalla metsäretkellä. Näin keväällä purot solisevat vahvimmillaan ja oli hyvä aika päästää irti. Kevään myötä elämä herää, vaikka sydän on edelleen rikki ja kyyneleet herkässä.
Elämä jatkuu ja Mauno kulkee ikuisesti sydämissämme.

Jono

Kuva
Tällä kertaa ei ollut ämpäreitä jaossa, vaan ulkona ilmeisesti jotain mielenkiintoista kun katse on kohti parvekkeen ovea.


Lyyran keskittyminen herpaantui.


Ei jaksais jonottaa. Eiks lasten pitäis päästä jonon ohi?


Henkilökunta ei uskaltanut kaivaa oikeaa kameraa esiin, ettei herkkä tunnelma olisi häiriintynyt. Siispä kännyllä vastavaloon. Lyyra on sen verran etualalla, että näyttää ihan Epun kokoiselta, mutta ei se kyllä ole. Kaksi kiloa on kuitenkin eroa ja korkeudessakin senttejä.

Tuo ryijypohja on muuten kissojen mielestä aivan mahtava leikkialusta. Sinne möyritään alle, sitten toinen hyökkää päälle, sinne jemmataan leluja ja sitten niitä metsästetään. Se liukuu hienosti lattialla kun sen päälle juoksee. Sinne voi myös nukahtaa kun aurinko oikein sopivasti paistaa ja lämmittää. Ilmava käärö.

Hurja-Harja

Kuva
Muistatte ehkä Pahan Harjan, joka hyökkäsi viattoman pikkukissan päälle (ihan melkein itsestään, ehkä hieman tassulla autettuna...)? Onko aika auttanut ja harja muuttunut ystäväksi?

Miltäpä näyttää?


Harja on asustellut vaatekaapissa ja ulkoillut vain valitusti ja nyt taas pääsiäisen aikaan henkilökunnan viikkaillessa puhdasta pyykkiä kaappiin tuli näytille. Reaktio? Ensin suhinat, sitten tappo.

Oikealla tassulla (huomaa selkäkarvat!):


Vasemmalla tassulla:


Molemmilla tassuilla:


Parasta venyttää jalat pitkiksi, ihan varmasti se haluaa massua rapsutella!


Harjaa hakattiin pitkään ja tarmokkaasti. Melko lähelle sitä uskallettiin tulla hakkaamaan, kun henkilökunta piti siitä kiinni, niin ettei se päässyt pomppimaan kimppuun.


Siinä se makaa, yrittää esittää ettei ole tehnyt mitään ja on ihan kiltti harja. Ei ole. Paha on. Paheksun.


Eppu taas ei mitenkään ymmärrä mikä vika harjassa on, päinvastoin sillä saa ihanaa silittelyä. Lyyra ei kyllä oikein tunnu tykkään harjaamisesta toisellakaan harja…

Virpuli varpuli

Kuva
Mmmmm, erinomainen bukee, kevät 2018, aurinkoiselta etelänpuoleiselta ojanpientareelta...


Ovikello soi muutamaan kertaan viime sunnuntaina ja henkilökunta vaihtoi risuja suklaaseen. Karvaisten mielestä oikein oiva vaihtokauppa.

Oi kissalelujen jumalatar, anna meille – minulle – iso kimppu huiskia...


Ta-daa!


Pikkulikka jotain hosuu, mutta en jaksa hötkyillä. Nää on niin nähty. Hetken ne on tossa ja sit ne johonkin korkealle häviää.


Ja sit olis vielä terveiset niille kääpiöille, jotka ovikelloa rimputti. Hymyilen teille kauniin pääsiäishymyn. Ei tarvii tulla ennen ens vuotta.


Meillä kävi kyllä ihan todella hienoja noitia sunnuntaina. Kaikki olivat valmistautuneet, kysyttiin saako virpoa, lausuttiin lorut ja jokainen antoi hienon koristellun oksan ja kiitokset palkasta. Ei mitään niitä lieveilmiöitä, mistä paljon puhutaan, että isot lapset tulevat puskasta riivityn koristelemattoman oksan kanssa ja sanovat "anna rahaa". Eikä kukaan tullut ennen kymmentä. Phuuh.

50 harmaan sävyä: Nahkaa ja höyheniä

Kuva
Henkilökunta osui ostamaan hitin: huiskalelu, jossa kuminauhan päässä on höyheniä ja nahkasuikaleita. Lelun on ehkä parasta ikinä Lyyran mielestä, tai ainakin vähintään yhtä hyvä kuin karvapallo. Ei. Parempi.



Tämän lelun perässä hyppiessään Lyyra vetää itsensä niin piippuun että puuskuttaa. Loikkia ja ilmavoltteja parhaimmillaan reilusti yli metrin korkeuteen. Välillä henkilökuntaa pelottaa, että loikka päätyy johonkin muualle kuin piti, ja näin toki on käynytkin, onneksi vain pahvilaatikoihin ja muihin ei-niin-vaarallisiin kohteisiin. Loikista ei valitettavasti ole kuvia, siihen tarvittaisiin vähintään yksi leikitysassistentti.



Aina ei leikin hulinassa muista näyttää fiksulta, mutta mitäs siitä! Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn, sanovat.


Ai ei sais syödä höyheniä vai? Miksi? Menee rikki? Kaupasta saa uusia, eikö?

Nih, siellä se on, jäähyllä. Vaihdettiin kyllä jäähypaikka ihan kaapin oven taakse, kun eihän se mikään jäähy ole, jos sen näkee.


Sitten kun vielä henkilökunta muistaisi m…

Pöpinkäinen ysi

Kuva
Tänään on juhlapäivä, Pöpinkäinen täyttää yhdeksän vuotta. Viimeisen yksinumeroisen. Toivottavasti edessä on vielä monta kaksinumeroista.


Senioripäiviään Pöpinkäinen viettää pääosin pötkötellen, niinkuin on tehnyt jo pennusta asti. Se on aina ollut pötköttelijä, joka nauttii lämmöstä ja läheisyydestä. Onneksi molempia on tarjolla.


Synttärionnittelut lähtevät myös siskolle Ennalle, veljelle Emille, veljelle Nelsonille kauas Singaporeen asti sekä siskolle Eshelle Italiaan.

Tirppusen linjat

Kuva
Suloinen on koko Pikkulikka, mutta yksi hauskoista ominaisuuksista on leuan alla olevat linjat. En tiedä miksi niitä pitäisi kutsua, mutta samanlaiset ovat kuin viiksityynyissä olevat viiksien tyvet. On niille varmaan joku tieteellinen nimikin, mutta mikälie.


En muista Maunolla olleen tuollaisia, ainakaan noin selvinä, ja Pastamuntterista nyt ei osaa sanoa kun on niin, noh, musta. 
Ja sitten se pakollinen kuvaushaukotuskuva.

Pastamuntterin kanssa käytiin viikko sitten putsimassa hambit ja otettiin samalla seniorin verikoepaketti. Kaikki oli sillä suunnalla vallan mainiosti, ihan jokainen arvo nätisti viitteiden sisässä, joten henkilökunnalla on hyvä mieli. Noottia tuli painon noususta, nyt painoa 7,2 kg, josta ansaitsi merkinnän "ylipainoinen". Kyllähän se on kotonakin huomattu, Maunon kuoleman jälkeen paino nousi kun liikunta väheni ja myös syöminen on "parantunut" (eli ronkelointi vähentynyt) kun Tirppunen tuli, kai se on jonkinlaista oman annoksen turvaamista. P…