keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Lepoloora

Henkilökunta on ollut armollinen ja jättänyt postissa tulleen laatikon lojumaan olohuoneen lattialle. Onhan sille käyttöä.

Mietiskelen ja tuijottelen kaukaisuuteen...


Ai mitä? No ei väsytä!


Ihan reippaana olen!


Mutta jos vaan vähän lepuutan leukaani, kun se niin kovasti painaa...


On silmä auki! On! ainakin kaksi milliä!


Sinne se sammui.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kun herne kohtaa toisen

Mitä sulla siellä on?


Nuuh. Nuuh.


Nuuhnuuhnuuh. Anna. Anna. Annaannaannaanna...


Oooh. Minttua.


Minttuherneitä! Henkilökunta poikkesi Mustissa ja Mirrissä hakemassa kakkalooran pusseja ja kurkkasi samalla olisiko leluhyllyssä porkkanoita vanhan limaisen (ja sen toisen joka katosi pölynimurin uumeniin) tilalle. Ei ollut porkkanoita, mutta henkilökunta päätteli, että herneet voisivat olla samaa sarjaa. Olihan ne. Mukaan lähti siis kahden herneenpalon satsi, alennuksellakin vielä.


Palko oli ihana Maunon mielestä, yhtä ihana kuin Naukulan Mamman tuomat porkkanat. Sitä piti kuolata ja repiä. Jotain rapisevaakin siellä oli sisällä.


Sitten kun siihen saatiin revittyä muutama reikä ja koko hernepussi oli ihan kuolassa, se suttasi lattian ihanaan minttumähmään, jota voi nuolla. Lattia meni pesuun.


Jostain merkillisestä syystä toinen herneenpalko ei kiinnostanut yhtään. Tuolla se makaa edelleenkin koskemattomana lattialla. Varmaan jotain sekundaa, taitaa mintut puuttua. Voisiko tästä valittaa Mustiin ja Mirriin? Toinen meni jo roskiin, oli reikäinen ja limainen.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Iso poika

Peppo Pöpinderillä eli Pebomir Kuukunaisella eli Eppu Peppusella on tänään syntymäpäivä. Eppu on jo aikamies, kuusi vuotta mittarissa. Meno ei ole pentupäivistä paljon muuttunut, ehkä pientä rauhoittumista on tapahtunut, mutta Pöpinkäinenhän ei koskaan ole ollut mikään erityisen aktiivinen kissa, joten sen suhteen meininki on aikalailla samanlaista. Parasta on köllöttely ja syöminen, välillä pieniä spurtteja ja erityisesti painimatseja ottaen. Kunhan vaan pääsee kainaloon, henkilökunnan tai Mauno-enon ja saa jotain syötävää, on Epulla asiat hyvin.

Kun massu on ylöspäin, on kaikki Epun maailmassa hyvin. Vielä paremmin, jos joku sitä massua vähän rapsuttaa.





Toivotamme onnea myös sisaruksille Iltavillin E-sarjasta: Emi-veikalle, Ensiö-siskolle, Nelson-veikalle kauas Singaporeen sekä Eshe-siskolle Italiaan! Henkilökunta on onnellinen kun tällaisen kainaloisen on seurakseen aikanaan saanut.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Niitä tulee vaan lisää ja lisää...

Pentusia meinaan. Maailmaan ja kuviin ja tänne blogiin.

Tänään oli vuorossa vierailukohteena neljä viikkoa sitten syntyneet Thitin neljä pientä pentua, ne joita odottelin kätilöpäivystäjänä ja joita Tiitiäinen panttasi oman henkilökunnan saapumiseen asti. Nyt on ikää kertynyt sen verran, että vierailijoita otetaan vastaan ja pitihän sinne heti mennä. Porukassa on yksi hopeatyttö ja kaksi savutyttöä sekä yksi savupoika.

Joko pentukuvat haukotuttavat? Chandanilla tuli jo vähän väsykin.


Thiti on hyvin omistautuva mamma, pentusia pidetään silmällä ja niille kurahdellaan kutsuja maitobaariin. Hyvin on ruoka riittänyt, pennut ovat kasvaneet vauhdilla ja syövät nyt jo kiinteitäkin.


Hiekkikselläkin osataan jo käydä, mutta peittämistä pitää vielä harjoitella. Ja askelten tähtäämistä.


Sisaruksista on onneksi painiseuraa ja pentukehä toimii hyvänä rinkinä. Sieltä osataan kyllä jo tulla reippaasti ulos ihan itsekin, joten enää se ei rajaa elämää. Kuvassa savutytöt, Sheeni oikealla ja Sahara vasemmalla.


Kirjahylly oli hyvin suosittu kiipeilypaikka, ja sen takana oli mukava vilistää.


Aina ei jaksa riehua, välillä pitää köllötelläkin. Kuvissa Sahara.


Palloa pelattiin täälläkin, kuten Sokerinkin luona.


Voiko tuota katsetta vastustaa? Pentukehän reunassa roikkuu pentueen ainoa poika Caesar ja viereisessä kuvassa killistelee Sahara.


Olen iso paha susi ja minulla on hurjat käpälät... Sheeni julmistelee. Tyypeistä ei oikein saanut otettua yksittäispotretteja muutoin kuin näin kädessäpitäen, sen verran oli vilkasta menoa eikä vielä oikein huiskat ja muut kiinnosta niin että niillä saisi kiinnitettyä katsetta. Jos ensi kerralla sitten ihan vapaaistunnassa potretit vaikka...


Kamalan vaikea vastustaa tällaisia täplämassuja. Meillä sitä kutsutaan pippurimassuksi, mutta Mauno hyvin harvoin antaa pusutella massuaan tai edes näyttää sitä. Pah.


Haikea katse kaukaisuuteen...


Penskat kasvavat siis Ausaren kissalassa ja ainakin yksi savumaukulainen siellä odottelee vielä omaa kotiaan. Jos sellaiselle olisi tarvetta, niin yhteyttä kasvattajaan.

Nyt on luuhattu kyläpaikoissa viikon sisään ihan urakalla ja ensi viikko pysytellään ihan vaan omien poikien kanssa kotosalla.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Lisää murusia

Tässä vielä Sokerin murusista otetut yksittäispotretit, kun sain niihin nimitunnistukset.

Vanilja-tyttö.


Tomu-poika.


Kide-poika.


Rae-poika.


Kaneli-tyttö.


Pennuista otettiin myös sivukuvat "näyttelyasennossa", joista jokaisella pennulla oli oma tulkintansa. Noin pikkuisia on vielä hieman vaikea "venyttää", mutta vähän yritettiin saada täpliä näytille vaikka aikamoista kiemurtelua se olikin pennuilla.

Tässä Vanilja-tytön rauhallinen tyylinäyte.


Rae-poika oli kyllä varsinainen persoona, ja ehkä hieman (tai enemmän) rakastuin tähän äänekkääseen vintiöön. Siinä kyllä Sokeri-mamma tarkkaili vieressä tarkkaavaisena, että mitä sille hänen lapselleen oikein tehdään kun niin huudatetaan.


Tuo miukuva naama on vaan niin suloinen.




Onneksi se on poika. Henkilökunta vähän salaisesti haaveilee kolmannesta mausta, mutta jos sellainen joskus tulee, se on tyttö, koska henkilökunta haluaisi joskus nähdä myös yhden pentueen kasvun. Ja sitten itkeä silmät päästään kun ne lähtevät omiin koteihinsa...

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Sokerin muruja

Kyläilyviikko jatkui pentujen palluttelulla Sokerin luona, jossa viisi kuusiviikkoista mau-penskaa vilistivät hurjana pilkkuarmeijana. Vilinää oli niin paljon, ettei kamera meinannut pysyä vauhdissa mukana, mutta jotain otoksia kuitenkin kennolle tarttui lässyttelyn lomassa.

Äiti Sokeri on hyvin huolehtivainen emo ja kaitsee ja ruokkii katrastaan. Välillä säännöstely on selvästikin poikaa ja vastaanotto on pienemmälle porukalle kerrallaan. Tällä kertaa maitobaariin mahtui kolme penskaa.


Kissamaista eloa opeteltiin hartaasti ja antaumuksella sisarusten kanssa erilaisissa painikasoissa, joista oli vaikea erottaa missä yksi alkaa ja toinen loppuu. Näistä kuvista aika harva oli tarkka, sen verran oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita.


Kissanminttulelu oli pop, eli ruoho maistuu jo pienestä pitäen.



Pienelle maailma on pelottava paikka, pieniä kauhistuksia tulee vähän väliä, mutta touhu jatkuu kun karvat palaavat ojennukseen.


Ruokailun jälkeen pitää peseytyä, sen verta kokonaisvaltaista on ruokailu tuossa iässä. Varsinkin kun useampikin hyppäsi sohvalta suoraan lattialla olevaan ruokakippoon. Uimahyppyjä soosin sekaan.


Kuvaajan jalka joutui pienen nakerruksen kohteeksi. Pitäisi tietysti kieltää ja kitkeä pois moiset tavat jo pentuna, mutta hei, siellä oltiin kuvaamassa! Ei kerkiä!


Ensin tapetaan vieteri...


... sitten voi keskittyä palloleikkeihin. Se olikin jännittävä se kourussa kiitävä pallo.


Penskoista otettiin istumakuvat ja sivukuvat venyttäen (kroppakuva) kasvattajalle (pennut kasvavat sijoituskodissa). Rae oli kovin kimmastunut asiasta, että häntä kannatellaan käsissä ja muka venytetään. Tällä pojalla on kuulemma muutenkin koko ajan asiaa ja meno päällä.


Sitten alkoikin tulla jo uni ja penskat sammua kuka mihinkin. Pari sippasi koriin.


Pari patterin lämpöön roikkuvaan petiin.



Olisihan niitä katsellut vaikka kuinka kauan. Varsinainen kodin viihdekeskus.

Pari pennuista on vielä ilman omaa kotiaan, jos mau-penskalainen kiinnostaa, ole yhteydessä suoraan kasvattajaan info ät iltavilli piste net.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kylänluuta

Ei se riittänyt, että henkilökunta liesusi Namun ja Sulon luona. Samalla reissulla tuli käytyä myös Maunon Flippi-serkkua ja kaveriaan Hysseä moikkaamassa, ja kun kerran kamerakin oli jo valmiiksi matkassa, niin pari kuvaakin piti napata.


Flippihän on kissa, joka on niin täynnä rakkautta, että ratkeaisi saumoistaan, jos saumat pilkkupyjamassa olisi. Ei onneksi ole. Haleja, puskuja, leivontaa ja olkapääkiipeilyä saa ihan niin paljon kuin vain ihminen pystyy ottamaan vastaan. Ja söpöstelyä.




Henkilökohtainen hygieniahuoltohetki.



Jaa niin, olihan siellä se Hyssekin. Kuten varmaan on tullut aiemminkin kerrottua, Hyssehän ei varsinaisesti ole mikään seuramies, eikä todellakaan tule puskemaan tai nuohjuamaan.  Se on jo pieni voitto, jos Hysse tulee esille pyykkikorista. Tällä kertaa Hysse kävi syömässä, linnoittautui hetkeksi tuolin alle tuijottelemaan ja meni sitten pyykkikoriin nukkumaan. Vieraille ei keimailla.