Eka viikko



No huhhuh. Eka viikko täyttyi ja on ollut kyllä jänskää - molemmilla. Kaiken kaikkiaan on mennyt ihan tosi hyvin. Maukka kotiutui reippaasti, vain ensimmäinen yö oli maukunaa ja sen jälkeen on mennyt enemmän tai vähemmän touhukkaasti uusia asioita opiskellessa.

Mauno on osoittautunut juuri sellaiseksi kuin maun luvattiinkin olevan - leikkisä, utelias, hellyydenkipeä ja hellä. Reipas se on, rohkeakin - vaikka kuinka jännittää, uteliaisuus vie silti voiton. Leikkiminen on tosi pop, erityisesti kaikki saalistamiseen viittaava kuten hiiret ja huiskat. Hyppiminen ja kiipeily. Nukkumaan pitää päästä lähelle, syliin tai kylkeen kiinni - paitsi yöunet vietetään sohvalla itsekseen. Aamulla nukutaan pitkään.

Vessa-asiat on opittu hienosti. Syöminen on vielä vähän niukkaa, märkäruuat eivät oikein maistu, niistä imetään kastikkeet mutta nappulat saavat jäädä kuppiin. Raksut kyllä maistuvat - ja vesi, sitä juodaan paljon! Kynsienleikkaus on helppo homma, harjaus aiheuttaa hurjaa hurinaa.

Vieraita ja kovia ääniä vähän jänskätetään ja ovikellon soittoa mennään piiloon Korppu-tuolin alle. Vieraista kuitenkin tykätään, kun päästään tutustumaan. Ulkoilu on kivaa, paitsi rappukäytävä, siellä huudetaan kuin palosireeni. Imuri oli kauhistus!

Ja Mauno on tietysti kaunis. Kaunein kissa ikinä.

Rotta on oiva painikaveri - ja voi sitä välillä pusutellakin.



Nojatuolin selkämykseltä on hyvä tarkkailla mitä henkilökunta puuhaa keittiössä - tällä kertaa se maalasi raapimalaudan kehyksiä.



Tänään ulkoiltiin pitkään, käveltiin pitkin pihaa ja tutkittiin puskia. Tavattiin myös koira ihan nokakkain, sille piti sihistä. Ulkoilun jälkeen iski väsy.



Illalla iski viikon pelottavin hetki. IMURI! Kääk! Sitä piti mennä pakoon tarjoiluvaunun alle, josta saikin houkutella raksuilla ja hiirellä pitkään pois. Koko ilta meni pienen hämmennyksen vallassa sen jälkeen.



Kun hortonoomiharrastus on olosuhteiden pakosta pienellä tauolla piti keksiä jotain muuta puuhaa. Korvaava juttu löytyi tarjoiluvaunussa olevasta korista - huovutusvillat ja erityisesti superloninen alusta. NAM ja ROUSK!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!