Sertifioitu Loverboy

Kun henkilökunta on raatanut viime ajat töissä, oli tasapuolisuuden vuoksi syytä ulottaa "työ"velvoite myös poikiin, tai ainakin Eppuun ja roudata se näytelmiin. Lauantaiaamuna ennen seitsemää olimme siis valmiina lähtemään Kirkkonummelle URKin näyttelyyn - jälleen se hetki kun aamu-uninen henkilökunta kyseenalaistaa koko harrastuksen mielekkyyden ja koppaa pakeneva Eppu komppaa taustalta. No, mentävä on kun on tullut hulluuksissaan ilmoittautuneeksi.

Kun paikat olivat vapaat valita, parkkeerasimme kolme blogikissaa vierekkäin. Eppu, Ruusunnuppuja ja kissankujeita Liina ja Nupun juttujen Fanni.

Reunimmaisena jökötti Eppu, joka kunnostautui kaivelemalla hiekat laatikostaan pihalle aina kun henkilökunta ei ehtinyt estämään.


Vieressä oli noin 5 kiloa kevyempi pikkuinen Liina.


Ja toisessa reunassa hyrrän lailla touhunnut pikkuinen termiitti Fanni, jolla riitti energiaa vaikka koko poppoolle, kunnes uni tuli ja vei. Sellaista se pennun elämä on.


Fanni oli ensimmäisessä oikeassa näyttelyssään ja tällä kertaa pää ei enää mahtunut häkin ruudukosta läpi. Onneksi. Tuomari tykkäsi Fannista kovasti ja halaili sitä pitkään sylissään. EX 1 heltisi komeasti.

Epulla, kuten Fannillakin, oli tuomarina tanskalainen Hanne-Sofie Sneum, joka tykkäsi Epusta kovasti, sillä Eppu oli iso ja komea mitä miellyttävimmällä luonteella varustettu herrasmies. Serti irtosi "with pleasure". Hieman hämmennystä tuomari aiheutti kehumalla Epun hienoja "raspberry" silmiä, jolloin henkilökunta joutui korjaamaan, että ehkä kuitenkin "gooseberry". Tämä aiheutti puolestaan paljon naurua ja tuomarin pyynnön saada korjata myös edellisenä arvostellun Fannin seteliä, joka oli myös saanut vadelmasilmistään kommentin. Tarina kerrottiin vielä uudelleen tuomarin parhaat -valinnassa, jossa vierailimme, mutta aby vei tällä kertaa voiton.

Sunnuntainakin suuntasimme reippaina rikospaikalle - eikä Eppu ollut sen innostuneempi matkaamaan, eikä henkilökunta vähemmän väsynyt. Eppu totesi lauantaista oppineena, että mitään ei tapahdu, joten se vietti päivän nukkumalla.


Koska viimeksi tuli sunnuntain tuomarilta Jarmo Räihältä noottia turkin kunnosta, henkilökunta suoritti muutamia varotoimenpiteitä. Ensinnäkin hiekka-astia annettiin vasta tuomarin parhaat -valinnan jälkeen - johon jälleen päädyttiin - sillä Epulla on tapana makoilla mielummin hiekka-astiassa kuin pesässä, mikä ei ole ollenkaan eduksi mustalle kissalle.


Lisäksi henkilökunta haki Epun häkistä vasta juuri ennen arvostelua, kun edellisellä kerralla se oli saanut möyhätä henkilökunnan sylissä pari tuntia rotupöydässä, henkilökunnan ollessa pukeutuneena fiksusti syksyn ensimmäisillä pakkasilla fleeceen - ja kaikki kissan tai muun karvaeläimen omistajat tietävät mitä tämä tarkoittaa. No, irtokarvoja oli ja sanomistahan niistä tuli.

Nyt ei ollut irtokarvoja ja turkki oli oikein hienossa kunnossa, Eppu muutenkin upeavartaloinen ja hyvin hoidettu. Ikävästi ilmeisesti Eppu muisti vielä edellisessä näyttelyssä Lahdessa poksahtaneen edellisen vuorossa olleen kissan, jota se pelästyi, joten Eppu oli huomattavasti normaalia jännittyneempi pöydällä ja painautui henkilökuntaa vasten, kun normaalisti se on istuskellut ja katsellut ympärilleen rentona. Toivottavasti sen rohkeus ja rentous vielä palaa. Serti kuitenkin tuli.

Kun seuraa ei ollut, henkilökunta vietti päivänsä, no, kuvasta näette miten...


Seteleitä saa yrittää tulkita, vasemmalla lauantai ja Hanne-Sofie Sneum ja oikealla sunnuntai Jarmo Räihän kirjaamana. Klikkaamalla isommaksi.



Tyyppi: Wonderful big neuter gentleman, strong built, super kitchen / Exc vartalo ja mittasuteet, lihaksikas
Pää: Very nice shape, Nice profile, correct bite / Aavistuksen kapeahko ja xxx xxx pää
Silmät: Right now a bit surpriced look, Gooseberry color / Kauniit, exc väri
Korvat: Perfect / Keskikokoiset kauniisti sijoittuneet
Turkki: Ex shining fur, Beautiful black silver / xxx lyhyt ja kiiltävä - varjotäplä, exc hopea
Häntä: Ex shape & length / Sopii vartaloon
Kunto: Fantastic kept - Thank you! / EXC kiltti ja hoidettu
Yleisvaikutelma: The sweetest loverboy today / aika tyypillinen hopeamau-kastraatti
Arvostelutulos: EX1 CAPS / CAPS

Seuraava koitos on Rurok lauantaina huhtikuun lopussa.

Kommentit

  1. Tunnen itseni kryptologiksi yrittäessäni selvittää tuota Räihän paperia! Nää on näitä kissanäyttelyiden helmiä. :D
    Onnea Epulle menestyksestä!

    VastaaPoista
  2. Ehkä vadelmasilmät sopisivat albiino maulle? :D Onnittelut Epulle hienoudestaan!

    VastaaPoista
  3. Kauniita ja ihania lapsia kaikki!

    VastaaPoista
  4. Pää: aavistuksen kapeahko ja xxx kiilamainen pää
    Turkki: Upea (?) laatu ja kiiltävä.
    - varjotäpliä (eli puuttuu täplät), exc hopea
    Yleisvaikutelmassa ei mun mielestä tuo toinen sana viittaa turkkiin, vaan johonkin muuhun, alkaa TYY... mutta enpä osaa enempää tulkita!

    VastaaPoista
  5. Musta se turkin toinen sana on ennemminkin lyhyt kuin laatu. Ja se tyy- voisi olla tyyppinen, mutta mikähän se eka sana vois olla...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Törkeän hieno vessa

Kissanruokaa kotiinkuljetuksella - helppo homma?

Lyyra kolme vuotta!